ISO TYTTÖ
Olipa kerran tyttö, josta oli tullut iso;
ei iso kuten aikuiset
sanovat pienille lapsille
kun he juoksevat
halki varhaislapsuutensa,
vaan iso kuin kaupungin korkein torni,
iso kuin jääkauden
jälkeensä jättämä harju,
aivan valtavan iso.
Kun taivas oli pilvessä,
katosivat hänen päänsä ja hartiansa
maidonvalkoisten pilvien joukkoon,
ja oli pilvessä tai paistoi,
hän ei seisoessaan kuullut mitään.
Kun hänelle huusi,
se hukkui maailman meluun
eikä hänen korviensa korkeudella
sitä kuulleet hekään
jotka pienempine korvineen
istuivat hänen olkapäillään.
Niin iso oli hänestä tullut,
että maailmasta oli tullut pieni,
ja ihmisistä muurahaisia
jotka pelkäsivät joutuvansa
hänen tallaamikseen.
Se oli kovin epämukavaa,
pitää sirkusteltoista yhteenneulottuja vaatteita
ja nukkua niiden alla
pelloilla kaupungin laidalla.
Yhtäkkiä olisikin ollut hauskaa
olla taas pieni,
mahtua kotiin ja kouluun.
Vaikka taivaalta saattoi ottaa Kuun
ja pitää sitä kämmenellä,
paljon hauskempaa olisi ollut
pitää kädessään pientä lelua,
eikä kraatterien peittämää taivaankappaletta,
josta kädet tulivat aivan tomuisiksi.
Ne sai aina pestä järvessä,
josta tuli aivan samea
ja kalat valittivat,
kun eivät enää nähneet eteensä.
Olisinpa vielä pieni, hän usein ajatteli,
nojasi polviinsa ja katseli
pientä maailmaa jaloissaan,
niin vaikeaa oli olla iso
kun kaikesta oli tullut pientä,
mutta hän vain kasvoi
ja maailma pieneni pienemistään,
ja eräänä päivänä ihmiset tulivat,
levittivät maakunnan kokoisen lakanan
ja siinä luki
"Teitä pyydetään mitä kunnioittavammin
muuttamaan tältä planeetalta;
se heiluu aina kun te liikahdatte
ja pelkäämme, että
se putoaa Aurinkoon."
Niin tuli isosta tytöstä
kiertotähti, Venus,
joka kulkee radallaan Auringon ympäri,
taajaan vilkuillen taivaalta
alas Maahan, muistellen
millaista oli, kun hän oli
vielä pienenpieni tyttö.
Haikeana hän kääriytyy pilviinsä,
aamu- ja iltätähti.
28.11.2018
