ISO TYTTÖ

Olipa kerran tyttö, josta oli tullut iso;

ei iso kuten aikuiset

sanovat pienille lapsille

kun he juoksevat

halki varhaislapsuutensa,

vaan iso kuin kaupungin korkein torni,

iso kuin jääkauden

jälkeensä jättämä harju,

aivan valtavan iso.

Kun taivas oli pilvessä,

katosivat hänen päänsä ja hartiansa

maidonvalkoisten pilvien joukkoon,

ja oli pilvessä tai paistoi,

hän ei seisoessaan kuullut mitään.

Kun hänelle huusi,

se hukkui maailman meluun

eikä hänen korviensa korkeudella

sitä kuulleet hekään

jotka pienempine korvineen

istuivat hänen olkapäillään.

Niin iso oli hänestä tullut,

että maailmasta oli tullut pieni,

ja ihmisistä muurahaisia

jotka pelkäsivät joutuvansa

hänen tallaamikseen.

Se oli kovin epämukavaa,

pitää sirkusteltoista yhteenneulottuja vaatteita

ja nukkua niiden alla

pelloilla kaupungin laidalla.

Yhtäkkiä olisikin ollut hauskaa

olla taas pieni,

mahtua kotiin ja kouluun.

Vaikka taivaalta saattoi ottaa Kuun

ja pitää sitä kämmenellä,

paljon hauskempaa olisi ollut

pitää kädessään pientä lelua,

eikä kraatterien peittämää taivaankappaletta,

josta kädet tulivat aivan tomuisiksi.

Ne sai aina pestä järvessä,

josta tuli aivan samea

ja kalat valittivat,

kun eivät enää nähneet eteensä.

Olisinpa vielä pieni, hän usein ajatteli,

nojasi polviinsa ja katseli

pientä maailmaa jaloissaan,

niin vaikeaa oli olla iso

kun kaikesta oli tullut pientä,

mutta hän vain kasvoi

ja maailma pieneni pienemistään,

ja eräänä päivänä ihmiset tulivat,

levittivät maakunnan kokoisen lakanan

ja siinä luki

"Teitä pyydetään mitä kunnioittavammin

muuttamaan tältä planeetalta;

se heiluu aina kun te liikahdatte

ja pelkäämme, että

se putoaa Aurinkoon."

Niin tuli isosta tytöstä

kiertotähti, Venus,

joka kulkee radallaan Auringon ympäri,

taajaan vilkuillen taivaalta

alas Maahan, muistellen

millaista oli, kun hän oli

vielä pienenpieni tyttö.

Haikeana hän kääriytyy pilviinsä,

aamu- ja iltätähti.

28.11.2018